torstai 14. marraskuuta 2013

Yksi lähtee, toinen saapuu

Eilen jouduimme jälleen hyvästelemään yhden rakkaan hevospersoonan, kun eestinhevosruuna HR's Oliver lopetettiin jalkavaivojen vuoksi. Ikää Ollilla oli jo liki 29 vuotta, joten pitkään saimme kaverin seurasta nauttia.

eest-r. HR's Oliver


Olli saapui tallille maaliskuussa 2006 ja ainakin omissa muistikuvissa ruunan saapumista pohjustettiin päivätolkulla ja se oli ensimmäinen meille saapunut tuontihevonen, jolla oli jonkinlainen tarina. Olli matkusti laivalla Suomeen mutta otti luonteelleen ominaisesti touhun lungisti. Tallissa ruuna käyttäytyi kuin herrasmies, ellei sattunut olemaan uninen. Silloin poni väläytti hampaitaan, mutta unohti kiukkunsa rapsutuksia saadessaan. Varsinainen pehmoponi siis :)

Kisasin Ollin kanssa sekä koulua että esteitä. Helppo A -tasolla meidät kruunattiin vuonna 2007 piirimestareiksi, jonka lisäksi sijoituksia kertyi 23. Sama määrä ruusukkeita tuli kotiin myös 90cm esteradoilta. Tämän lisäksi nappasimme YLA:n ja ELA:n laatiksista kolmospalkinnot. Ei mikään ruunareppana siis ollenkaan vaan monen tuntiratsastajankin mielestä varsinainen superponi. Harmillista on se, että Olli saapui meille ruunana eikä sillä ole yhtään jälkeläistä. Näin osaavaa ponia olisi mielellään käyttänyt kasvatuksessakin.

Olli on muuten 36. tallilla kuollut hevonen. Myös näiden lukemien kasvamisesta huomaa, että talli on ollut toiminnassa jo tovin.


shet-o. Wyat Valdemar

Ihan Ollin tilalle uusin tulokkaamme ei tule, mutta ponipuolta vahvistamaan silti. Kasvattitalliin muutti tänään uusi shetlanninponi, orivarsa Wyat Valdemar. Tovin pikkutalli ehtikin olla vain tammojen asuntola, kun Veikko muutti tallista keväällä pois. Nyt onkin aika palauttaa herra tavallaan taloon, sillä Valle on Veikon ensimmäinen varsa. Ihan niin hyväkäytöksinen kuin isänsä se ei ole, mutta äärettömän taitava ajoponi Vallesta takuulla tulee. Tarkoituksena on vallata vaativan tason kisa-areenat, mutta mikäli ponista vaan taitoa löytyy niin voihan sitä vaikeaakin kokeilla. Veikkokin on kisannut noviisiluokissa niin hyvin, että olisi melkein fiksumpaa nostaa se vaativalle tasolle.

Ensin ori saa kuitenkin kasvaa aikansa kasvattitallin puolella ja täytettyään 5 vuotta - ystävänpäivänä vuonna 2015 - se pääsee todella näyttämään kykynsä!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Marraskuun kuulumisia

Tätä kirjottaessani jännitän paria tulevaa tapahtumaa: KRJ:n laatuarvostelun marraskuun tilaisuuden tuloksia, jossa Golden Horse monen vuoden tauon jälkeen edustaa jopa kaksi hevosta! Ennen Areten Sabinaa ja Meeldiv Taigia laatiksessa on käynyt vain edesmennyt suomenhevosori Kullan Tupsu-korva, aka Topi, joka sai silloisen KRJ-IV -palkinnon lokakuussa 2005. Tämän lisäksi jännää on myös pian ilmestyvä Virtuaalinen Hevosmaailma -lehti, jonka tuleva numero on pyhitetty ratsastuskouluille. GH:lla on myös kauhansa sopassa - tottakai. Täytyy muuten sanoa, että Jazzumi on tehnyt upeaa työtä lehden kanssa.

- - - -

Olen viime aikoina pohtinut tallin ikääntymistä, jossa yksi IRL-kuukausi vastaa kolmea virtuaalikuukautta. Varsinkin silloin kun tallille syntyy uusi varsa ja sijoitan sen kasvattitalliin, alkaa tuo ikääntyminen tuntumaan todella hitaalta. Esimerkiksi tämän kevään ihanat tammavarsat Lilli ja Viivi saapuvat päätalliin 5 vuoden ikäisinä vasta vuonna 2015. Siihenhän on ikuisuus! Toki on hyvä, että tallissa ei kiirehditä, jotta ehdin keskittyä jokaiseen hevoseen ja välillä ottamaan rennommin. Ja on tällä kääntöpuolikin: kun päätallissa täyseläkkeelle jää kasvattini Jatta, en voi ymmärtää, mihin vuodet ovat menneet.

Asia on vielä harkinnassa, mutta ajattelin pientä nopeutusta ikääntymiseen. Tammikuusta alkaen voisin ehkäpä ikäännyttää hevosia 1kk = 4kk -mallilla. Se ei tee liian suurta eroa ja pitää yhä ihanat kasvattivarsat yli vuoden pikkutallissa, mutta antaa kuitenkin pienen lisäpotkun. Sillä jopa tällä nopeammalla tahdilla hevoset saisivat elää meillä 7 IRL-vuotta ennen kuin siirtyvät tuntieläkkeelle. Luulisi siinä ehtivän vaikka ja mitä :)

- - - -

Tuntien suhteen tilanne on se, että suunnitelmat on tehty ja lyöty löyhästi lukkoon. Tällä hetkellä aherran alkeis- ja jatkokurssin parissa. Toivon, että saan ennen tammikuuta kasaan myös He C1-kurssin ja tammikuun aikana alkeisestekurssin. Näillä päästäisiin jo hyvään vauhtiin. Teknisellä puolella onkin sitten opetellemista, mutta onneksi pipariina ystävällisesti avustaa koodiviidakossa. Saa nähdä mikä on lopputulos tammikuussa, mutta kova on ainakin yritys!

- - - -

Tarkoitus olisi pian myös suunnitella ensi kesän varsat, tehdä lista eläkeläisistä ja päätalliin siirtyvistä nuorista. Kasvatustoimintaan ja varsinkin orien olotilaan tahdon muutoksia. Tarkoituksena on tästä lähtien tarjota myytäville kasvateille luonnerungon lisäksi myös kuva mukaan, mikäli ostaja sitä haluaa käyttää. Sukuselvityksiä olen niin laiska kirjoittamaan, että se jää uuden omistajan kontolle - ei kaikkea sentään valmiiksi anneta :b Sen lisäksi olen ajatellut, että tallissa olevat orit ruunataan viimeistään tiettyyn ikään (olkoon vaikka 8 tai 10v), oli niillä jälkeläisiä tai ei. Oreista voidaan ottaa talteen muutama siemenannos, jotta niitä voidaan käyttää jalostuksessa tulevaisuudessa. Mutta näin taataan se, että meillä ei seisoskele tallissa upeita tuntiratsuja tyhjänpanttina vain sen takia, että tunnilla olisi muuten kiima-aikaan järjetön kaaos.