torstai 4. heinäkuuta 2013

Täyseläkkeelle: Areten Sabiina


Tällä kertaa estraadille nousee risteytysponitamma Areten Sabiina, eli Bina. Tamman loikoilupäivät alkoivat tosin jo 30.5, mutta koska talli on ollut vähän hiljaisempi huutelemaan asioistaan alkukesästä, niin pääsimme viettämään eläkkeelle jäämistä vasta näin heinäkuun puolella. Bina saapui tallille 2.4.2007, eli on saanut sulostuttaa elämäämme jo 6 vuoden ajan. Ennen saapumistaan Binalla oli muistaakseni jo koti jos toinenkin takana, mutta se sopi luonteeltaan ja koulutustasoltaan passelisti joukkoomme.

Itse asiassa myös Bina, kuten Jattakin, liittyy kanssaharrastajiin, sillä se on VASHin (voi kun muistaisin vielä mistä tämä oli lyhenne. Sport Horses, oletettavasti) kasvatti ja kyseistä tallia pyöritti yksi tärkeimmistä virtuaaliystävistäni, Jessi. Oli siis jälleen luontevaa lähteä hevosostoksille tutun ihmisen luokse. Ihan mikään kauhean suunniteltu varsa Bina tuskin on, sillä se on torinhevosen (hyvin raskaan sellaisen) ja kaspianponin risteytys. Lopputulos oli kuitenkin suhteellisen näpsäkkä - ei liian siro, ei liian raskas - ponitamma, joka on osoittanut olevansa varteenotettava haastaja myös kisakentillä.

Bina ehti kisata meillä ollessaan aina vuodesta 2007 lähtien. Yleispainotteisena ponina se on ottanu tuntumaa koulu- ja estekisoihin, mutta myös pariin otteeseen kenttäpuolen mittelöihin. Tämän vuoden aikana tehty kisaspurtti tuotti kuitenkin huimia tuloksia, sillä täyseläkkeelle jäädessään Binan sijoitussaldo on varsin mairea: 34 sijaa kouluratsastuksesta ja 25 sijaa esteratsastuksesta. Näin ollen on hyvin oletettavaa, että tamma piipahtaa koululaatiksen puolella vielä ennen vuoden vaihtumista. YLAn tuomareiden tarkan silmän alla kävimme maaliskuussa. Bina sai toivotun kakkospalkinnon ja siihen olemme erittäin tyytyväisiä. Tuskinpa meille ykköspalkinnon arvoista hevosta koskaan siunaantuu :)

Vaikka Bina onkin niin kummasta suvusta, se ei ole estänyt jalostuskäyttöä. Ehkä olisi pitänyt, sanoisi joku, mutta minusta risteytykset ovat ihan hauskaa puuhaa kaiken muun "vakavan" kasvatuksen ohella.  Binasta tulikin kahden varsan emä, varsoen ensin vuonna 2010 orivarsan GH's Bryson, ja vuonna 2011 tamman GH's Pride. Näistä kahdesta "Rasse"-poika on tallilla vakituisesti käyville tuttu tapaus. Harmillisesti vain Binan älytön tuuliherkkyys ("apua tuo pieni tuulenvire voi syödä minut! Hyppään pusikkoon!") peirytyi myös orille, jonka vuoksi Rassen kanssa on koettu jos jonkinmoista hyppypompputilannetta. Onneksi sillä on ollut hyvällä huumorintajulla varustettu hoitaja... :) Rassesta on herkästä nahasta huolimatta kehkeytynyt upea kouluratsu (Va B), jonka odotetaan vielä haalivan sijoituksia elämänsä varrella. Tammavarsa Rilla taasen päätyi hieman kevyempään käyttöön ja on harrasteratsuna Ponilaakson Tallilla. Tuuliherkkyyden lisäksi Bina on periyttänyt iloista ja reipasta luonnetta sekä aktiivisia askeleita.

Leppoisa Bina oli aluksi suosittu hoitajien keskuudessa, mutta joutui viettämään 2010-2012 aikaa paljon vain talliväen hoidettavana. Onneksi tuo ei ole tammaa koskaan haitannut - sille pitivät kuitenkin seuraa omat varsat sekä laitumella tammakaverit. Seurallinen tamma on innostunut hippaleikkeihin niin monesti, ettei ole yhtään tavatonta taluttaa kesäisenä iltana talliin aivan rättiväsynyttää ponia. Energiatehokasta liikuntaa, tuumaa tamma :)

Bina saa nyt tosiaan nauttia elämästään täysillä ja unohtaa koulukiemurat ja palkintojen jaot. KRJ-laatiksessa pyörähdämme myöhemmin, mutta ennen sitä on edessä ansaittu kesäloma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti