lauantai 6. huhtikuuta 2013

Blogin alku

Tervetuloa lukemaan virtuaalisen ratsastuskoulu Golden Horsen blogia!

Tämän aloittaminen on ollut suunnitelmissa jo tovin, mutta kuten moni muukin asia, on blogi jäänyt odottamaan oikeaa hetkeään. Blogi korvaa vuosina 2005-2011 kirjoitetut "Tallitarinat", mutta idea pysyy samana. Tarkoituksena on avata ylläpidon ajatuksia, pohdintoja, tuskailuja ja onnen hetkiä ratsastuskoulun arjesta. Sillä tunteita tähän hommaan liittyy väistämättäkin, onhan tallia pyöritetty jo yli 10 vuotta. Tämä tekee GH:sta hieman spesiaalimman virtuaalitallin; onhan talli Suomen virtuaalimaailman vanhin yhä toiminnassa oleva ratsastuskoulu. Tätä titteliä kannamme ylpeinä, mutta nöyrästi, sillä eihän tämänkään talli ole ollut ihan toimintatykitystä viime vuosina.

Vuosien mittaan tallilta on haudattu tähän mennessä 33 hevosta, päätallin karsinakokoa korotettu ja taas vähennetty, järjestetty leirejä, yksityistoimintaa ja kasvatettu hullu määrä varsoja. Muutoksista ja käänteistä huolimatta ratsastuskoulutoiminta on aina pysynyt mukana. Meillä on aina ollut hoitajia, vähän tai jopa jonoksi asti, ja tuntejakin ollaan pyritty järjestämään parhaan mukaan. Vuosi 2012 meinasi koitua tallin kohtaloksi, mutta parin kuukauden tuumaustauon jälkeen tallin toiminta palautettiin jaloilleen. Eihän tälläistä tallia voi noin vain unohtaa! :)

Hyppää mukaan tallin ei-niin-salaisten kulissien taakse ja tutustu tottakai itse talliin. Hyvin alkanut tarinamme jatkuu tästä kohti sitä kuuluisaa ääretöntä ja takuulla sen yli!

1 kommentti:

  1. Wow, hyvä idea tällainen blogi perustaa! (: Nyt sitten innolla lukemaan.

    - Aada Ollin karsinasta

    VastaaPoista